90. Mikä ihmeen kekri?

Oletko kuullut sanasta kekri? Tiedätkö mitä se tarkoittaa ja milloin sitä juhlitaan? Entä mikä on kyseisen juhlan tarina ja mistä se on tullut? Näihin kysymyksiin saat vastauksen tässä tekstissä, kun lähden tutkimusmatkalla kekrin maailmaan.

Kekri on syysjuhla, jota juhlitaan sadonkorjuun valmistumisen ja työvuoden päätöksen kunniaksi. Sitä vietetään Mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän välisellä ajalla, eli juuri näihin aikoihin. Vielä 1800-luvulla kekri oli maatalousyhteiskunnan suurimpia juhlahetkiä, mutta on painunut hiljalleen unholaan.

Löysin mielenkiintoisen artikkelin Kotilieden sivuilta, jossa kansatieteilijä ja talonpoikaiskulttuurisäätiön kekrilähettiläs Anna Rauhala kertoi lisätietoja kekristä. Kyseinen artikkeli löytyy täältä: https://kotiliesi.fi/juhlat/kekri/. Käytän kyseistä artikkelia lähteenä kertoessani tarkemmin tuosta unohdetusta juhlasta, josta minäkään en ennen tätä tekstin kirjoittamista tiennyt juuri mitään.

Kekrin juuret ovat vuosituhansia vanhassa eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa eli ajassa, jolloin keskeistä oli yhteisöllisyys sekä esi-isien kestitseminen. Kun kasvukauden työt ja karjan ulkolaidunnus oli saatu päätöksen, oli juhlan aika. Ja juhla oli karnevalistinen ja railakas. Kekrissä keskeistä oli, että pöytä katetiin koreaksi ja syötiin ja juotiin paljon. Juhlassa pidettiin hauskaa, hassuteltiin ja oltiin yhdessä ja palvelusväelläkin oli omaa vapaaviikkonsa.

Syksyn pimeys ja sen mystiikkaa vaikuttivat myös juhlaan. Kekrin aikaan vainajat ja henget olivat liikkeellä ja jotta he suojelisivat maata, tuli heitä lepytellä. Pimeyden keskelle luotiin suojelusta ja valoa nuotiotulien ja lyhtyjen muodossa. Juhlaan kuului myös kekripukit, jotka kulkivat ovelta ovelle pyytäen ryyppyä tai tarjoilua. Jos niitä ei saanut, pukki uhkasi uunin rikkomisella.

Artikkelissa kerrotaan, että moni kekrin perinteistä on vuosien saatossa siirtynyt pyhäinpäivään, jouluun tai uuteen vuoteen. Myös halloween pohjautuu samaan sadonkorjuun juhlinnan perinteeseen. Halloweeniin ja pyhäinpäivään liittyvät kurpitsalyhdyt pohjautuvat kekrin aikaan poltettuihin naurislyhtyihin. Myös ennustukset – joita nykyään tehdään uutenavuotena – liittyivät hyvin vahvasti kekriin.

Kekrin viettäminen onkin jäänyt monilla suomalaisilla halloweenin ja joulun jalkoihin, mutta artikkelin mukaan kiinnostus kekriä kohtaan on lisääntynyt. Ihmiset haluavat tietää omista perinteistään sekä kadonneista ulottuvuuksistaan ja elvyttää niitä. Tässä tuhansia vuosia vanhassa kekrijuhlassa onkin monia piirteitä, jotka vetoavat nykypäivän ihmiseen ja nämä piirteet ovat mystiikka, jännittävyys, luontoyhteys sekä yhteisöllisyys.

Mitään tiukkaa kaavaa tai tarkkoja sääntöjä kekrin viettämiseen ei ole. Tärkeintä juhlassa on yhteisöllisyys, jota Rauhalan mielestä nykyajan ihmisten kaipaavat. He kaipaavat tunnetta, että on olemassa juuret sekä sitä, että kuuluu johonkin yhteisöön ja pystyy toimimaan siinä. Tähän tarkoitukseen kekri sopii täydellisesti ja siksi sitä juhlitaan monissa perhepiireissä, kylissä ja kouluissa.

Mikäli kiinnostuit kekristä, niin lisätietoa juhlasta saat myös seuraavasta linkistä: https://kekri.fi/kekri/kekritietoa/

Maatalon tyttönä meillä ei kuitenkaan kotona ole erityisesti vietetty kekriä, mutta toisaalta, kun asiaa tarkemmin ajattelee ja katsoo isolla mittapuulla, vanhemmillani ja perheelläni on ollut pitkään eräs perinne syksyisin, jonka voisi ajatella osittain kekrin juhlimisena. Isäni ”harrastaa” perunanviljelyä ja laittaa sitä kasvamaan joka vuosi monta aaria. Niin monta, että sadosta riittää monelle muullekin, joten vanhempani pyytävät lähes koko kylän keräämään oman osuutensa pellolta. Perunnannostotalkoisiin äitini leipoo jotain ja keittää talkooporukalle kahvit, jotka nautitaan viimeistään perunoiden ollessa laatikoissa. Monesti myös tietyllä porukalla on jatkettu iltaa saunomisen merkeissä.

Parina viime vuonna en vain ikäväkseni ole päässyt osallistumaan, sillä työt ovat kutsuneet juuri sinä päivänä. Siksi olisikin ihanaa kehitellä jonkinlainen toinen kekriperinne, mikä ei vaatisi tiettyä ajankohtaa ja juuri tietynlaista säätä (perunat pitää nostaa poudalle, etteivät homehdu talvella). Tähän syksyyn tällaista perinnettä en ehdi keksimään, mutta ehkäpä ensi vuonna. Seuraavassa postauksessa sitten lupaan kertoa uusista kuvioista, tai mörökölli minut viekööt!