Matkailu ja retkeily

137. Valmismatka vai omatoimimatka?

Täällä suunnitellaan kevään reissuja ja siitä tulikin mieleen verrata hieman valmismatkoja ja omatoimimatkoja sekä kummankin hyviä ja huonoja puolia. Itse olen omatoimisten matkojen ystävä ja siitä on ikuisuus, kun olisin viimeksi ollut valmismatkalla. Mielestäni matkustamiseen kuuluu myös itse matkan suunnittelu eli hotellien ja lentojen/laivomatkojen/bussi-/junalippujen vertailu sekä kohteiden etsiminen. Ymmärrän kuitenkin myös niitä jotka suosivat valmismatkoja.

Valmismatkat on ehkä hieman vanhanaikainen termi ja nykyään näkee enemmän termiä pakettimatka. Valmismatkalla tarkoitetaan vähintään kahden matkailupalvelun yhdistelmää, joka tarjotaan yhdistettyyn hintaan. Palveluista ainakin yksi on kuljetus tai majoitus, mutta siihen voidaan liittää myös muita lisäpalveluja. Esimerkiksi jos varaat samalta sivustolta samaan aikaan vaikka laivamatkan ja hotellin Tallinnasta ja maksat ne samalla kertaa, kyseessä on valmismatka. Matkanjärjestäjän on kerrottava tämä ja näitä matkoja säännellään valmismatkalailla.

Valmismatkoja järjestää monet eri matkatoimistot, joista muutamia mainitakseni on Matkapojat, TUI, Apollomatkat ja Aurinkomatkat. Valmismatkan hyviä puolia on, että siinä lomailu on tehty mahdollisimman helposti. Kaikki on valmiiksi huolehdittu, lennot sujuvat ja sinun eri tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin olennaiseen: rentoutumiseen ja lomanviettoon. Ne sopivat henkilöille, jotka eivät halua kulkea omatoimisesti tai eivät vaikka osaa paikallista kieltä.

Yksi iso valmismatka, jolle olen osallistunut oli Brightonin kielimatka EF:n kautta

Itse henkilökohtaisesti koen kuitenkin, että suuri osa siitä minkä itse koen matkustamisen hohdoksi, katoaa valmismatkojen osalta. Se tunne, kun selviää kotimaasta vieraan maan hotelliin aivan omin avuin tai kun selvittää omin päin tilanteen, jossa kummallakaan osapuolella ei ole yhteistä kieltä, on hyvin voimaannuttava ja saa uskomaan yhä enemmän itseensä. Se, että näkee silmiensä edessä esimerkiksi Ateenan Parthenonin ja tietää, että sen nähdäkseen on tehnyt kaiken itse, tekee siitä hetkestä vielä ainutlaatuisimman.

Siksi itse suosinkin enimmäkseen omatoimimatkoja. Nimensä mukaisesti tämä tarkoitta matkaa, joka suunnitellaan itse alusta loppuun lennoista majoitukseen ja mahdollisiin lisäpalveluihin. Tämä matka vaatii vaivannäköä, mutta on joustava vaihtoehto, jos haluaa vaikka yhdistää eri kohteita matkaansa. Omatoimimatkoja suosivat ne, joille on luontevaa puhua vieraalla kielellä ja jotka haluavat tutustua kohteeseen oman mielensä mukaan.

Omatoimimatkoissa on kuitenkin se ikävä totuus, että mahdolliset hankaluudet ja ristiriitatilanteet kuten esimerkiksi viat hotellissa tms. tulee itse selvittää eikä matkanjärjestäjä ole vastuussa siitä, että matka on luvatun oloinen. Lisäksi omatoimimatkoissa yllättävien tilanteiden johdosta peruuntumisessa on vaikeampi saada rahoja takaisin. Tästä hyvänä esimerkkinä minun Itävallan reissuyritykseni juuri koronakeväänä, kun olin varannut hotellin ja lennot eri kautta itse omatoimisesti ja kun koronan vuoksi lennot peruttiin (tästä sain onneksi rahat takaisin) tämä ei kuitenkaan ollut vielä siinä vaiheessa tarpeeksi hyvä syy saada rahoja takaisin hotellivarauksesta, johon ei kuulunut peruutusturvaa. Tästä oppineena nykyään omatoimireissuja varatessani otan peruutusturvan.

Ateenan reissu keväällä 2019 oli taas ihan alusta alkaen omatoimimatka

Molemmissa matkamuodoissa on siis puolensa ja itse koen ja näen asian niin, että oma elämäntilanne vaikuttaa myös hyvin olennaisesti siihen, että kumpi muoto on parempi matkalle. Vaikka minulla ei ole vielä omia lapsia, voisin kuitenkin nähdä itseni perheellisenä ihmisenä varaamassa valmismatkaa, vaikka juuri olenkin puhunut omatoimimatkailun puolesta. Siinä vaiheessa ehkä asiaa ajattelisi sen helppouden ja stressittömyyden kannalta.

Tapahtui matkustaminen sitten matkatoimistolta varatun valmismatkan tai sitten omatoimisesti eri vaihtoehtoja punniten ja varaillen, silti matkustaminen avartaa aina! Nyt ei muuta kuin suunnittelemaan kevään reissuja, niin pääsen aikanaan niistä myös kertomaan teille täällä blogin puolella!

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. […] varmaa, että unelmien lomani on omatoimimatka. Valmismatkoissa ei ole mitään vikaa, mutta kuten tässä tekstissä pohdinkin, omatoimimatkoissa on minulle se juttu. Sitten toinen asia mikä on varmaa, niin unelmien […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *